Kansainvälinen henkisen omaisuuden päivä (26.4.) on WIPO:n eli Word Intellectual Property Organisation’in perustama juhlapäivä.  Samassa kuussa (23.4.) on myös Unescon Kirjan ja tekijänoikeuden päivä. Suomen Tekijänoikeuspäivässä yhdistyvät nämä kaksi juhlapäivää.
 
Henkinen omaisuus jakautuu kahteen osaan, tekijänoikeuteen ja teollisoikeuksiin. Samoin jakautuu myös päivän viettäminen Suomessa eli samoihin aikoihin järjestetään myös teollisoikeuksiin ja innovaatiotoimintaan painottuvia tapahtumia.

Tietoa päivän ohjelmasta ja järjestäjistä. Tekijänoikeuspäivän päätapahtuma vuonna 2012 on  Tennispalatsissa 23.4. järjestettävä seminaari. Lisäksi siihen liittyy laaja leffa-etukampanja, toimintaa kouluissa, kahden elokuvan kutsuvieras-elokuvanäytös sekä tietoisku-kampanja  elokuvateattereissa.
 
> Tekijänoikeuspäivänä tapahtuu myös kouluissa
> Mitä on henkinen omaisuus
> Viikon tapahtumien järjestäjät ja yhteystiedot